maanantai 23. tammikuuta 2017

Juuli Niemi: Et kävele yksin

[lähde]
"Koska totuus on (lupaan, että tämä on viimeinen totuus, jonka julistan olevaksi), että viisitoistavuotiaana sitä on kovin keveä vielä ja siksi painava saa sen ikäisen vaipumaan pohjaan asti. Sieltä noustaan ylös loppuelämä."

Kuten viime vuonna, aloitin tämänkin vuoden lukemalla Finlandia-palkitut teokset. Nyt blogin kulmaan tarttuessani on luetuksi tullut tämä Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon napannut Juuli Niemen Et kävele yksin. Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saaneen Jukka Viikilän erittäin runollisen päiväkirjateoksen Akvarelleja Engelin kaupungista sekä tietokirjallisuuden Finlandialla palkitun, Mari Mannisen kirjoittaman Kiinan yhden lapsen politiikasta kertovan Yhden lapsen kansa -teoksen olen lukenut jo hyvissä ajoin tässä kuussa, ja ne jäävät nyt teknisistä syistä bloggamatta.

Et kävele yksin kertoo kahden nuoren, Adan ja Egzonin, riipivän rakkaustarinan. Raadin valintakriteerit kuuluvat: "Juuli Niemen kunnianhimoinen romaani saa aikuisenkin muistamaan, miltä tuntui olla nuori. Miten pakahduttavaa on ensirakkaus. Miten hankalaa on löytää yhteys toiseen, ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Miten vaikea on joskus tajuta omia tekojaan. Niemen runollinen kieli vie sisälle nuorten mielenliikkeisiin, keskelle aikuistumisen rytinää. Samaan aikaan läsnä ovat koulun pihan ikiaikaiset lainalaisuudet ahtaine rooleineen, lapsuusperhe, josta on kivuliaasti kasvettava irti, sekä sisimmästä kumpuava ikioma elämä, omat haaveet." (Kirjasäätiö, 2016).Tämä lainaus kuvasi kirjaa mielestäni niin hyvin, että se oli pakko lainata tähän.

Moni asia teoksessa muistutti niistä ei-niin-kaukana olevista teinivuosista. Siitä ajasta, kun on yhtä aikaa hirveän fiksu ja filmaattinen, mutta silti vain haparoiva lapsi. Niihin vuosiin kuuluu aina sellaista rikkonaisuutta, jota Niemi kirjassaan onnistuu taitavasti kuvaamaan.

Kuitenkin kirja sortuu nuortenkirjallisuuden kliseisiin ja jopa hyvin hämmästyttäviin, epäloogisiin ratkaisuihin. Eniten inhoan nuortenkirjoissa sitä, kun asioista ei puhuta suoraan, vaan kierrellään ja lopulta kumpikaan ei tiedä, mistä riita edes alkoi. Adan valinnat erään epäonnisen tapahtuman jälkeen ovat surkeita ja järkyttäviä esimerkkejä mahdollisesti samankaltaisessa tilanteessa painiville nuorille.

Egzonin ja Adan tarinasta yritetään lisäksi maalailla takakannessa jopa jotain ihmeellistä kulttuurirajoja ylittävää tarinaa (joka ei toivottavasti vaikuttanut kirjan valintaan), vaikka Egzon on ihan tavallinen nuori miehenalku, jonka vanhemmat nyt vain sattuvat olemaan kosovolaistaustaisia. Egzonin tausta ei juuri kirjassa näy, eikä ole millään tavalla tarinan kantava tai edes tukeva voima. Tarina kertoo vain kahdesta hapuilevasta nuoresta, joiden taustoilla ei ole mitään merkitystä itse tarinan kannalta. 

Pidin kyllä kirjasta, mutta suosikkeihin se ei päädy. Kieli oli kaunista, vaikka välillä yritys maalailla oli vähän turhan kova. Kuten sanottu, edes oikean elämän teinilogiikka ole niin ärsyttävää kuin tässä. Egzonin ja Adan välit jäivät kirjan lopussa minulle täydelliseksi arvoitukseksi, vaikka juuri olin lukenut heistä lähemmä 400 sivua. Juonipaljastuksia kertomatta minun on vaikea kertoa, mitkä ovat ne nimenomaiset asiat, jotka kirjassa ärsyttivät. 

Kaiken kaikkiaan tämän vuoden Finlandia-palkitut olivat minulle lieviä pettymyksiä. En ole tutustunut muihin ehdokkaisiin, mutta jos nämä olivat niistä parhaat, en välttämättä halua tuhlata aikaani lukemalla niitä, joita ei valittu. 

Tämä teos saa minulta arvosanan 2,5/5

Kirja: Et kävele yksin
Kirjalija: Juuli Niemi
Julkaistu: 2016
s.362
WSOY
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinto 2016