keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Marissa Meyer: Winter

[lähde]
Joululahjaksi saamallani Suomalaisen kirjakaupan lahjakortilla ostin koko Marissa Meyerin The Lunar Chronicles -sarjan, sillä pienistä alkukankeuksista huolimatta pidin sarjan edellisistä osista aivan suunnattomasti, ja sarjan osaa 3.5 (Fairest - Levana's story) ei ollut saatavilla lähikirjastosta. Ostinpa sitten kerralla kaikki, kiitos appivanhemmille lahjakortista!

Winter päättää Meyerin scifi-fantasia-dystopian komeasti lähes 850 sivulla. Tässäkin on se jokin aiempia teoksia vaivannut alkukankeus, joka oli osasyyllinen siihen, että muut (tosin kirjaston) kirjat tuppasivat menemään Winterin lukemisen edelle. Lykkäsin kirjastokäyntiä, ettei olisi mitään mielikuvitusesteitä tämän lukemiselle ja kun lopulta saatiin väki jotakuinkin turvallisesti Kuun kamaralle, alkoi tapahtua, ja kirja imaisi minut sisäänsä.

Parhaimmillaan Meyer saa minut kirjoillaan aivan sanattomaksi. Romantiikka ei ole liian lällyä vaan juuri sopivan sydäntäriipaisevaa ja kuumaa olematta mautonta. Toiminta on nopeaa ja sykettänostavaa ja jotenkin pidän siitä, että taistelukohtauksissa päähenkilöt tekevät jotain, eikä kirjoissa tarjota mustavalkoista "hyvät tekevät vain hyviä asioita ja vain pahat pahoja" -asetelmaa, vaan tilanteen niin vaatiessa päähenkilökin tarttuu aseeseen ja harmaan sävyjä on nähtävissä. Kaiken tämän fantasian keskellä se on jotenkin vain realistista. Välillä taistelukohtauksissa mennään vähän liiankin realistisuuksiin, mikä aiheuttaa vähän ongelmia lähinnä ruokapöydässä lukiessa. Kaikkein parasta (ja pahinta tykytystä aiheuttavaa) on Meyerin taito osata luoda käsittämättömiä tilanteita ja umpikujia, joista aina paljastuu jokin käänne, mikä muuttaa tarinan kulun. Vaikka oletat, että kaikki kääntyy parhain päin ja kirjaa on muutenkin vielä 400 sivua jäljellä, tulee tunne, että eihän tästä voi selvitä. Silti Meyer aina yllättää.

Harmikseni tämä on tosiaan The Lunar Chroniclesin viimeinen osa, mutta tulen kirjat varmaan uudelleen joskus lukemaan, kun ne hyllyyn asti sain. Meyeriltä on tullut ja on tulossa myös muita kirjoja, joihin varmasti tutustun, kun ne vain jotenkin käsiini saan.

5/5

Kirja: Winter
Kirjalija: Marissa Meyer
Sarja: The Lunar Chronicles, #4
Julkaistu: 2015
s. 823
Puffin Books

Pacific Book Review Award for Best Young Adult (2016)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Herättikö kirja tai arvostelu ajatuksia? Kerro niistä!